ArvoTalve

Pari tarinaa äidistä

Olenkin aiemmin kirjoittanut jo edesmenneestä isästäni. Tänään on kuitenkin muistettava omaa äitiä, koska on äitienpäivä. Pitäisihän sitä muistaa muutenkin, mutta oma äiti-poika -suhteeni on aika rauhallinen. Ei pakollista yhteydenpitoa koska kumpikaan meistä ei ole sitä tyyppiä. Olemme siihen liian samanlaisia. Vaivaannuttavaa sellainen turhaan soitteleminen.

Harvemmin sitä tulee mietittyä, millainen rooli äidillä on ja on ollut omassa elämässä. Ja vasta näin aikuisiällä sitä osaa ehkä ensimmäkin ajatella ja toisekseen arvostaa, mitä kaikkea äiti on hyväksemme tehnyt.

Silti murrosiässä muistan ainakin huutaneeni kitarisat ulkona suusta h-sanaa ja v-sanaa omalle äidilleni. Hävettää jälkikäteen, mutta se tuntui silloin hyvältä.

Muistan, miten jäin ensimmäistä ja viimeistä kertaa kiinni kaupasta varastamisesta. Olin varmaan juuri täyttänyt 14-vuotta. Vartijan käsi laskeutui olkapäälleni kuin betoniporsas ja matala ääni käski seuraamaan perässä. Siinä meinasi tulla paskat ja kuset samoihin kalsareihin, kun vartija talutti suuren tavaratalon alakertaan. Taskussani oli jotain niinkin arvokasta kuin kiekko ja avaimenperä, jotka jostain syystä olin päättänyt anastaa. Olin varmasti halunut näyttää kavereilleni olevani ihan yhtä tyhmä kuin hekin. No, kaikille ei käy sama tuuri. 

Alakerrassa minut tietysti käskettiin tyhjentämään taskuni pöydälle. Hitaasti ja ja vastahakoisesti tyhjentelin taskujani, samalla kun vartija tiukkasi kodin puhelinnumeroa. Yllättävästi meillä ei ketään ollut kotona, joten vartija lupasi soitella illalla tai seuraavana päivänä uudestaan. Taisi tapauksesta mennä ilmoitus myös sosiaalityöntekijöille. Taisivat siihen aikaan olla jopa sopivasti äitini työkavereita.

Kyllä se ilmoitus perille tuli. Jossain perheissä olisi annettu viikko kotiarestia ja Nintendo sekä Sega Megadrive laitettu kuukaudeksi kaniin.

Mutta ei meillä.

Meillä kysyttiin, että miksi? Oliko kiekko niin kallis, ettei siihen voinut pyytää rahaa, vai oliko varastaminen niin kiehtovaa, että sitä oli pakko kokeilla?
Molemmat vaihtoehdot kuulostivat ihan järkeviltä, mutta muistaisin vastanneeni jälkimmäiseen kyllä. Luojan kiitos, että jäin heti kiinni, sillä se touhu loppui sillon siihen! 

Ei meillä jaettu vitsaa eikä arestia, eikä rahastakaan koskaan tiukkaa ollut.
Tiedä sitten, mikä olisi meininki ollut rangaistuksen suhteen, jos isäni olisi kotona asunut? 

Toinen tarina onkin sitten astetta vakavampi. Siinä puhutaan jo täysi-ikäisenä tehdyistä suhteellisen vakavista rikoksista noin 15-vuotta sitten. Silloinkin, kun poliisi ilmoitti ottaneensa minut kiinni ja pitävänsä yön yli poliisivankilassa (asuin silloin vielä kotona) äitini oli huokaissut puhelimessa syvään ja tiedustellut, että mitäköhän järkevää mä tällä kertaa olen keksinyt? Äitini oli keskustellut rikospoliisin kanssa tovin puhelimessa ja saanut selville kuviot.
Rangaistukseni olen niistä kärsinyt ja opikseni ottanut. 

En siis oikeasti ollut mikään taparikollinen enkä pahapoika, mutta tuon tässä esille äitini luonnetta ja tyyliä, millä vaikeatkin asita voidaan hoitaa ilman, että revitään hiuksia päästä ja huudetaan ja rangaistaan.
Ajattelin itsekin käyttää tätä menetelmää, kun poika tuosta hieman kasvaa. 
Pojat on poikia ja sillä ajatuksella niihin pitää myös osata suhtautua. Äitini on kasvattanut kaksi poikaa, joten ehkä hän mun kohdalla osasi jo odottaa mitä tuleman piti? 

Ei meillä kotona koskaan muutenkaan mitään vankilakontrollia ollut. Kolme lasta (kaksi vanhempaa mun lisäksi) saivat mennä ja tulla mielensä mukaan, kunhan ilmoitettiin missä ollaan ja kuinka kauan mahdollisesti menee. Äitini matkusti paljon, eikä meillä välillä ollut viikkoon yhtään aikuista katsomassa peräämme, mutta hienosti me olemme toimeen tulleet. 
Tämä nyt tietysti kuulostaa siltä, että meidät jätettiin heitteille mutta asia oli ihan päinvastoin. Äitini oli kyllä huolehtinut siitä, että meillä oli kotona ruokaa ja mahdollista hakea sitä lähikaupasta lisää laskulle, mikäli sellainen tilanne eteen tuli. Ja vanhin veljeni oli siihen aikaan jo lähes täysi-ikäinen. 

Vuodet ovat vierineet, äiti vanhentunut ja lapset viisastuneet ja äidistäkin on tullut viiden lapsen isoäiti. 

Tänään on taas yksi päivä niistä monista, kun pitäisi muistaa kuinka tärkeä se oma äiti meille kaikille on

Ilman heitä ei olisi meitä - niin se vaan menee!

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille! 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Tämän blogin suosituimmat