ArvoTalve

Elämäni paras joululahja - 4595g

Elämässä on tiettyjä hetkiä, jotka painuvat mieleen ikuisiksi ajoiksi.
Olin kyllä kuullut isommilta pojilta (lue: miehiltä) siitä, kuinka hienoa on saada ensimmäinen oma lapsi - mutta ajatuksena se oli kuitenkin melko absurdi. Lapsi? Minulle? Tuskin koskaan.

Viime huhtikuussa nasahti melkoinen pommi. Raskaustesti näytti kahta viivaa - ihan haetusti. 
Siitä äkkiä peruskoulumatematiikalla laskettuna ja lääkärin myöhemmin vahvistamana syntymäajaksi laskettiin joulukuu 2013. Hieno tunne!

Projektinimi "jouluksi kotiin" sai nimensä. 

Kesällä ajattelin, että huh, onhan tässä vielä aikaa tehdä vaikka mitä, ennen kuin koko elämä pyörii pienen käärön ympärillä ja kämpässä haisee jatkuvasti vauvanpaska ja naapurit valittavat rääkymisestä - joka tietenkin jatkuu läpi yön. Näin olin kuullut.

Kuukaudet kuluivat nopeasti. Asuntomme alkoi täyttyä rattaista, sittereistä ja lahjoituksena saaduista vauvanvaatteista, sekä kaikesta muusta vauvaan liittyvästä tavarasta. Ajatus vauvasta oli itselleni edelleen melko kaukainen, vaikka avovaimon maha kasvoi uhkaavaa vauhtia ja pieniä potkuja tuntui kun vain jaksoi kärsivällisesti odottaa. 

Tuli joulukuu. Vaikka maa oli musta, takaraivossa vahvistui ajatus perheen uudesta tulokkaasta samaa vauhtia avovaimon ähkimisen kanssa. Alkoi liikkuminen olla suhteellisen haasteellista ilmeisesti. Laskettu aika oli joulukuun 18.päivä.

Lapsivedet menivät edellisenä yönä. Avovaimo yöllä sairaalaan ja itse vielä kotiin nukkumaan. Lähdin aamulla vielä myös töihin, kun sairaalasta ei mitään ollut kuulunut. Perhosia oli vatsassa, mutta yritin esittää kaikille pokerinaamaa. Vähän kuin olisi ennenkin lapsia saanut. 
Iltapäivä meni odotellessa ja sairaalassa käydessä. Ei kummempia uutisia kohdusta. Tulossa on, muttei vielä. Purin turhautuneena kynsiäni (ne vähätkin) illalla kotona. Aika tiimalasissa käy vähiin, ellei kohta ala jotain tapahtua, ajattelin.

Aamulla 18.12 vähän ennen neljää oli tullut tekstiviesti, että supistukset ovat alkaneet. Heräsin normaalisti töihin varttia vaille viisi ja katsoin puhelinta. Jouduin muutaman kerran siristelemään että näin mitä näytössä luki. Supistukset!
Ilmoitin töihin, etten taida tänään tulla. On vähän muuta.

Aamukahvia keitellessäni kyselin lisätietoja ja tuli ilmoitus: "Ilmoitan kun siirto synnytyssaliin tapahtuu." Huh, ajattelin. Eihän tässä ihan hirveä tulipalokiire ole.
Pelailin aamupäivän miehekkäästi pleikkaa, kunnes avovaimoni ilmoitti että hänet on siirretty synnytyssaliin, että vieläkään ei mikään kiire ole, mutta halutessasi voit saapua paikalle. 

No enhän mä viitsinyt mitään riskejä ottaa, että tämä tapahtuma jäisi näkemättä, joten viivana paikalle puoli kaksitoista päivällä. 
Tässä kohtaa huomautan, että vauva näki päivänvalon yöllä klo 23.44, joten näin isän näkökulmasta synnytyssalin 12 tuntia kestänyt odottaminen sai kyllä miettimään kaikenlaista. 

Seuraavassa pätkässä tuntoja iltapäivän tunneilta kirjoitettuna säkkituolissa synnytyssalin lattianrajasta:

"Tässä istun avuttomana ja katson miten kone piirtää vauvan sydänkäyrää ruudulle ja tuleva äiti kuolaa tyynylle. 

Ilmassa on tietynlaista odotusta. Miten voi sanoa edes odotusta kun ensimmäisestä kaksi viivaa sisältäneestä raskaustestistä (jota tuijotettiin hetki epäuskoisena) on yli puoli vuotta aikaa? 

Sitähän on siitä lähtien odotettu. Päivä päivältä se h-hetki on alkanut realisoitua ja tänään se vihdoin on käsillä! En oikein vieläkään ymmärrä mitä sieltä on tulossa, mutta kaipa se joku risteytys kahdesta vanhemmasta on. Toivelistalla on ollut hyvät unenlahjat, jotta isä saisi hakata vaan pleikkaa kun käärö nukkuu sitterissä. Eli siis äitinsä unenlahjat ja isänsä nukahtamiskyky. 

Jos äiti on opettaja ja isä kiinteistöhoitaja-toimittaja niin luulisi mukulan oppivan puhumaan kahdessa kuukaudessa ja lukemaan sekä kirjoittamaan parissa vuodessa.  Sitten kolmen vuoden jälkeen voikin laittaa hokkarit jalkaan ja katsoa kun peliura lähtee hirmuiseen nosteeseen...? 

 Ilokaasukone pitää ihmeellistä mökää. Tokkurassa oleva äitikokelas on varmaan imenyt laitteen tyhjäksi? 

Lääkäri kävi kääntymässä. Laittoi verenpaineen mittalaitteen käteen kiinni ilmeettömästi ja käytännössä sanaakaan sanomatta. Mut hei kiitti! 

Nyt mulla on aitiopaikka seurata tätä kaikkea huoneen nurkasta, eikä tarvitse muuta tehdä kun istua ja odottaa. Käytävällä huutaa jonkun vauva. Onkohan se hylätty, kun noin riipaiseva parku pääsee pienestä ihmisestä. 

Vai onko se vitutus noin suuri, kun ensin sua kannetaan ja hellitään yhdeksän kuukautta ja yhtäkkiä seinät kaatuu päälle ja joku repii sut ulos korvista? Varmaan. 

Vartti kulunut siitä kun viimeksi katsoin kelloa. Ulos ikkunasta katsoessani näen autoni.

Huh, ei vielä parkkisakkoa. 

Jos sellainen siellä on kun illalla tuoreena isänä suuntaan kohti kotia, veikkaan ettei muutama kymmenen euroa paina juuri yhtään. Ainahan sen voi tosin ulosmitata ensimmäisistä viikkorahoista - korkoineen tottakai. Hähä! 

Sairaala tarjoaa isäkokelaille kahvia. Hieno juttu, mutta miksi minua ei juurikaan yllätä se, että tää maistuu ihan reilun kaupan mokalta. Vai johtuuko se näistä 1960 -luvun kahvimukeista? Eikö kahvi ollut silloin kortilla, vai menikö parilla vuosikymmenellä metsään? 

Taisi mennä. Puolen hehtaarin metsään. 

Jaha, jotain tapahtuu taas. Ilmeisesti supistus..."

Tämän jälkeen iski uni. Torkuin, olin valveunessa ja taas torkahdin hetkeksi. Katsoin iPadin näytöstä kelloa ja taas torkuin. 

Tätä jatkui aina puoli yhteentoista jolloin synnytys pääsi toden teolla käyntiin.

Synnytyksessä mukana oleminen oli kyllä kokemus isolla K:lla!

Miten voi ihminen tuntea itsensä niin avuttomaksi? Tekisi mieli auttaa kaikin tavoin, mutta samalla tuntuu ettei ole paikalla ollenkaan. Tai ainakaan kukaan ei huomaa. Ja se jännitys ja huoli siitä, että kaikki menee hyvin ja vauva syntyy terveenä on ihan käsittämätön!

Mutta samalla pitää kyllä ihailla lääkäreiden ja kätilöiden ammattitaitoa. Kaikki asiat kerrottiin etukäteen että mitä tehdään ja miksi - ehkä juuri sen takia, että sydänkoneen piipatessa eritavalla - isältä ei lähde heti äly ämpäristä.

Itse pysyin kyllä yllättävän tyynenä vaikka synnytyksen jälkeen sali oli kuin teurastamo. Avokkini menetti verta puolitoista litraa, kun vauva (4595g ja 53,5cm) oli ehkä aavistuksen isokokoinen ikäisekseen. Imukupilla kun tuon kokoista jöötiä autetaan alateitse ulos, ei kenenkään paikat sitä repeämättä kestä.
Kaikesta huolimatta meille syntyi maailman suloisin (tietenkin!) poikavauva vaatimattomin arvosteluin 10 / 10 / 10. Raukka joutui vielä sokerikontrolliin kun oli niin "läski" - puhtain tuloksin kuitenkin.

Nyt ollaan vietetty perheenä ensimmäistä yhteistä jouluaattoa. Poika selvisi sukulaistensa ja serkkujensa sylikierroksesta tyynesti nukkumalla ja paskomalla vaippaan.

Se on sellaista noin viikonvanhan poikalapsen elämää!  

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän anmarirytila kuva
Anmari Rytilä

Onnittelut teille kolmelle!

(Yö: Ihmisen poika)

Jo poika kiskoo pojan unta vuoteessaan
ennen kuin loppuun iltasadun saan,
Mä istun hetken ja mietin maailmaa
Ihmisenpoikaa se odottaa.
Voi kuinka kaunis poika onkaan tosiaan.
Ei muuhun pysty hän kuin uutta oppimaan.
Hän siinä kylkeänsä kääntää, miehekkäästi ääntää.
Hän matkaa taittaa linnunradallaan ja nukkuu vaan.

chorus..
Voi kunpa matkas onneksi
koituis vihaa, katkeruutta et
tuntis joutavaa, voi kun oisit
viisaampi kuin isäs milloinkaan
kunpa oppisit ajattelemaan

Niin poika kiskoo pojan unta sikeää
kehtolaulu kesken taas kerran jää,
liukenee yöhön murheet aikuisen ihmisen poikaa kun katselen
Voi kuinka kaikkivaltias noin olla voit,
me sinut tehtiin mutta sinä meidät loit
Siinä tuhiset ja puhkut pelkkää voimaa uhkuen
silmänurkkiin kuivuu kyyneleet, sä matkaa teet

chorus
chorus

source: http://www.lyricsondemand.com/

Käyttäjän mijaakko kuva
mikael jaakkola

Muistan kun Ella syntyi. Kirjoitin itsekin raportin tapahtumien käänteistä tuntemuksineni, missäköhän se on nyt?

Parhaiten muistan, miten silmistäni lensivät kyyneleet tismalleen sillä hetkellä, kun tytär putkahti maailmaan. "Putkahdus" kävi kaiken venytyksen jälkeen ykskas ja äkkiä tunne-elämälle. En ole sitä ennen, en sen koommin kokenut vastaavaa. En tiedä miten sellainen tapahtuu edes, kyyneleet räjähtivät oikein kyynelkanavista.

Viime joulun Ella oli vaihto-oppilaana Australiassa, tämän joulun taas kotona. Välivuoden jälkeen hän oli niin täynnä joulun odotusta, että tämä on ollut yksi parhaista jouluista! Niin paljon tarinaa, turinaa, keskusteluja kaikesta ja mukavaa yhdessäoloa.

Onnea matkaan tuleville taipaleille, ne on kaikki elämän parhaita:)

Seppo Hildén

Onnittelut. Isyys on parasta mitä mies voi saada, kaikki muu on toissijaista.

Ja kun hoitaa isyytensä oikein, voi lopulta saada siitä palkinnonkin.

Sain joululahjaksi litran pullon viskiä.

20 vuotta siihen meni mutta katson panostuksen kannattaneen.

Jatkossa luonnollisesti odotan samaa lahjaa lapsiltani joka joulu.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Onneksi olkoon. Ihana kirjoitus siitä näkökulmasta, jota en juurikaan tunne. Siitä ei ole koskana puhuttu, vaikka kolme lasta on yhdessä saatu aikaan. Kaikki eivät tuntemuksistaan osaa kertoa, vaikka voikin aavistaa, että juuri tuollaista se voi olla,yllättävää ja sitten onnea, joka muuttaa koko lopun elämän. Onneksi se näkyy kiintymyksenä lapsiin, yhteydenpitona, huolehtimisena ja välittämisenä. Sehän on parasta mitä lapsilleen voi tarjota.

Käyttäjän artolehkamo kuva
Arto Lehkamo

Onneksi olkoon. Lapset ovat Jumalan lahja. Ne eivät ole itsestäänselvyys.
Tämän vuoden maaliskuussa, synnytyssalissa vaimoni kanssa ymmärsin tämän asian syvyyden ja vakavuuden.

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Sellaista se oli siellä sairaalan synnytyshuoneessa. Ei siinä itse mitään pystynyt tekemään kuin olla vain huolestunut ja pitää kädestä kiinni.

Monet isät vietiin "selviämishuoneeseen", koska ei pinna kestänyt kaikkea sitä, mitä synnytykseen liittyy. Siitä johtuen en enää päässyt toisen lapsen synnytykseen mukaan. Pantiin "hanat" kiinni isiltä muutamaksi vuodeksi.

Monilla vauvoilla oli myös raskausmyrkytyksen aiheuttana keltaisuus ongelma. Onneksi ne pystytään tänään "valohoitamaan" ilman verenvaihtoja kuntoon, niin meilläkin.

... mutta olivat nuo isovanhempamme vahvoja tyyppejä, synnyttivät saunassa ja ties missä- isä auttoi, jos kätilöä ei ehditty saamaan paikalle.

Onneksi Olkoon Potrasta Pojasta !

Käyttäjän ArvoTalve kuva
Arvo Talve

Kiitokset onnitteluista.

Hauskaa on se, että kirjoitat vauvasta tai laitat kuvan Facebookkiin, on suosio aina taattu. Aina.
Kun yrität tosissasi kirjoittaa oikeen asiaa, etkä mitään tyhjänpäiväistä lätinää, suosio on tuskin mainittava.

Viikon vanha vauva syö, nukkuu ja paskantaa. Wow. En olisi uskonut...:)

Tämän blogin suosituimmat